Erittäin vanha essee Rosa Likströmin novellista "Unohdettu vartti" (1986)

1. Menetetty rakkaus

Rosa Liksomin nimetön tilannenovelli kokoelmasta Unohdettu vartti (1986) kertoo vierailuhetken tapahtumista hoitokodissa.

Tarinassa, minäkertojan näkökulmasta kerrottuna, henkilö menee hoitokotiin tapaamaan rakastaan.

Vierailijaa vastaan ottamassa on vanha nainen ruudullisessa mekossa, joka väkinäisesti hymyillen ottaa vastaan vierailijan takin. Tässä vaiheessa tarinaa lukija ei vielä tiedä, mistä rakennuksesta tai tapahtumasta on kyse, mutta tunnelma vaikuttaa jo synkältä.

Vierailija tutkii ympäristöään huomioiden erilaisten aikakausien koriste-esineitä, kunnes säveltäjä, joka myöhemmin selviää olevan kertojan rakastettu, saapuu paikalle. Säveltäjän tullessa huoneeseen lukija saa ensimmäisiä vihjeitä rakennuksesta ja tarinan merkityksestä. “Käytävän varrella olivat modernin keskiluokkaisesti sisustetut yksittäishuoneet, terapialaboratiot ja henkisen kehityksen keskukset”. Laboratorioiden ja yksittäishuoneiden mainitseminen antaa käsityksen laitoshoitoon liittyvästä rakennuksesta.

Seuraavaksi kertoja ja säveltäjä käyvät dialogia, jota tulkitsemalla lukijalle selviää, että säveltäjä on vanhus, joka kärsii jatkuvaa hoitoa vaativasta sairaudesta. Säveltäjän kommentti ”Ei tämä ole elämäni pääteasema, hän sanoi ja nieli kyyneliään” kertoo kyseessä olevan tuore sairastuminen. Usein pitkäaikaissairauteen jo tottuneet eivät enää näe tarvetta vakuutella elämänsä jatkuvuutta ja laatua läheisilleen, vaan tietävät heidän jo hyväksyneen asian. Novellikokoelman nimestä Unohdettu vartti lukija voi päätellä säveltäjän tilan liittyvän, johonkin muistisairauden tapaiseen, kuten dementiaan.

Säveltäjä rupeaa soittamaan flyygeliä ja kaikki tarinan hiljaisuus ja alakuloisuus muuttuvat musiikiksi ja rakkaudeksi. Säveltäjän soittaessa lukijalle selviää, että kertoja rakastaa häntä, ja he ovat tunteneet toisensa jo ennen novellin tapahtumia. ”Hän soitti, niin kuin silloin, kun elämä oli vielä elämättä. Hän soitti kevättä, uuden kasvun alkua ja rakkautta. Hän soitti ja minä rakastin häntä”.  Miljöön tunnelman äkillinen muuntuminen antaa lukijalle tunteen onnesta. Musiikilla kuvataan novellissa sen teemoja, eli rakkautta ja sen menetystä toisen sairaudelle.

Säveltäjän ja kertojan romanttisen hetken keskeyttää työntekijä, joka tulee noutamaan säveltäjää ruokailuun. Hakija on malttamaton ja riuhtaisee säveltäjän pois flyygelin luolta. Lukija voi melkein tuntea kertojan surun, kun hänen ja säveltäjän yhteinen hetki on vierailuajan loppumisen nojalla saatettu päätökseen.

Tarinan lopussa sama ruutumekkoinen nainen ojentaa kertojalle takaisin hänen takkinsa yhä pakonomaisesti hymyillen.

Kertomuksessa toistuvia motiiveja ovat ruutumekkoisen naisen väkinäinen hymyileminen, jonka lukija voi tulkita vanhustenhoidon työntekijöiden tyytymättömyydeksi heidän omaansa ja potilaidensa tilaa kohtaan. Toinen motiivi on kertojan jatkuva ympäristön kuvailu. Lukija voi tulkita, että tilanne on kertojalle hyvin stressaava, ja siksi hän huomioi ympäristöään niin tarkasti. Ihmisillä on tapana stressaavassa ja surua aiheuttavassa tilanteessa yrittää keskittää huomionsa muualle, kuin niitä aiheuttavaan asiaan. Saattaa myös olla, että hän on rakennuksessa ensimmäistä kertaa. Motiivina on vielä lisäksi miljööseen liittyvä sunnuntai, joka rinnastetaan usein rauhaan ja hiljaisuuteen. Lukija voi tulkita merkityksen liittyvän laitoshoidossa elävien lähesiin, joille edes sunnuntai ei anna rauhaa ja helpotusta rakkaan pahaan oloon tai sairauteen.

Tarina keskittyy suurimmaksi osaksi miljöön ympärille, ja sitä kuvataan alussa sateiseksi huhtikuiseksi sunnuntaiksi tammiovisen talon pihalla. Kuitenkin vierailijan saapuessa rakennukseen tunnelma ja ilma vaihtuvat vanhaksi ja väsyneeksi. Miljööseen kuuluu myös kuvaukset rakennuksen ulkonäöstä ja sen sisällä olevista koriste-esineistä ja äänistä, jotka ovat hyvin yksityiskohtaisia.

Lukijalle jää novellista järkyttynyt olo, sillä lukija myötäelää tarinan. Sen vääryydet ovat normaalia elämä useille niille, joiden läheiset elävät laitoshoidossa. Tarinassa vahvimpana voimana on rakkaus, jonka laitos riistää suljettujen seiniensä sisään. Liksomin novelli pakottaa lukijan pohtimaan omaa tulevaisuuttaan ja toivomaan itselleen ja läheisilleen pysyvää rakkautta ja terveyttä.

Sanamäärä: 496